tiistai 28. helmikuuta 2012

Tunnustuksia



Hups! Tämmöinen tipahti kommenttilootaan. Lämmin kiitos Herra Sulhaselle, joka kirjoittaa blogissaan "Miehen näkökulmasta kohti kesähäitä 2012". Ensinnäkin täytyy vastata tunnustukseen tunnustuksella: aivan mahtavaa saada hääblogeihin miesnäkökulmaa. Jo on aikakin - elämme kuitenkin vuotta 2012. Omia häitä suunnitellessani olisin aivan takuulla ilahtunut blogistasi, ilahduinhan nytkin.


Vaan sitten itse haasteeseen... 
Pelin säännöt ovat seuraavat:  *
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen. 
2. Kirjoita seitsemän sattumanvaraista faktaa itsestäsi. 
3. Lahjoita tämä sama tunnustus haluamallesi määrälle bloggaajia. 
* Otin vapauden suomentaa awardit ja randomit ;)


Kuva: EveryStockPhoto.


1. En viihdy lähiössä. 
Kokeiltu on. Ei toimi.  Betoniseinät kaatuvat päälle. Saattoi toki olla senhetkinen elämä ylipäätään.


2. Ainoa minun nimelläni tähän talouteen tilattu lehti on Seiska. 
Tämän taisin jo aikaisemmin tunnustaakin... 


3. Ostin viime ulkomaanmatkalta Jessica Simpsonin suunnitteleman mekon. 
Kahden edellisen vastaukseni perusteella viihtyisin ehkä sittenkin lähiössä...


Kuva: Have fun with Life.


4. Olen nähnyt Sinkkuelämää-sarjan Mr. Bigin jouluaattona New Yorkissa.
Repikääpä siskot siitä. Leukaluu meni ehkä sijoiltaan.


5. Mietin usein, miltä tuntuisi jutella isän kanssa nyt aikuisena.
Ja rakastan kuunnella tarinoita hänestä.


6. Mietin menetettyjä mahdollisuuksia, vaikka olen luonteeltani optimisti. Kadehdin ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet paljon. Joskus olen harmitellut omaa kokeilunhaluani. Sitä, etten ole katsonut mitään polkua pidemmälle.


7. En pidä liiallisesta rehellisyydestä.
Suorapuheisuus on hyvä asia, mutta loukkaavat sanat saa nielaista. (En kuitenkaan ole turhan pikkusievä, esim. Bridesmaids-elokuvan kakkahuumori puri minuun.)


Ja lopuksi piti vielä nimetä se onnellinen haastettava...
Haastan Morren maailman suorasanaisen kirjabloggarin Morren, jolta käyn aina silloin tällöin katsastamassa lukuvinkkejä :)



sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Amerikan tuliaisia

Viikkoon Floridassa mahtui niin paljon kaikkea ihanaa ja hyvää... Iho muistelee aurinkoa ja lämmintä merituulta. Suu maistaa vielä hedelmät, ihanat illalliset, grillatun kalan ja merenherkut. Sydän muistelee auringonlaskuja, keskusteluita ystävän kanssa ja käsi-kädessä-kävelyitä miehen kanssa. 


Auringonlaskun aikaan Key Westissä.
Mieto merenherkku - stone crabs. (Kuva EveryStockPhotosta, koska oma
kuvani oli niin hämärä ja tärähtänyt...)


Vielä lähtöä edeltävänä päivänä nipistin itseäni. Olinko todella hankien keskellä pakkaamassa laukkuani Atlantin toiselle puolen? Enhän edes muistanut, miten kesällä pukeudutaan! No, kesämekkoihin tietysti, vastaan nyt jälkiviisaana. Niitä tarttuikin muutama mukaan. Saatanpa laittaa niistä jossain vaiheessa oman postauksen...


Vaatetuliaiset olivat lähinnä jenkkimerkkejä.


Puutalot ihastuttivat Key Westissä koristeellisuudellaan ja Fort Lauderdalessa yksinkertaisuudellaan. 


Piparkakkutalo Key Westin tapaan.
Unelmien kuisti keinutuoleineen.
The Conch Housen suloinen postilaatikko.


Summa summarum: olipa ihanaa! (Tyytyväisenä huokaisten lausuttuna.) Ja mikä parasta, pääsen ehkä matkalle uudelleenkin, jos ystäväni viihtyy maassa pidempäänkin. 


Aurinkoa ensi viikkoon!


Kuvat: rapukuva EveryStockPhotosta, muut omasta matka-albumista.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Tanniineja ja pitaa Roballa

Maanantai-ilta sai koko lailla täydellisen päätöksen. Se alkoi Viini-lehden viinikoulusta ja päätyi suussasulavan iltapalan kautta kotiin.


Viinikoulun teemana oli sielukkaat tanniinit eli punaviinejä tuhdimmasta päästä. Suosikkini oli William Hill Napa Valley Cabernet Sauvignon 2007 (Alkossa hinta 25,60 e). 



Sen väri on melkein mustanpuhuvan tumma, tuoksussa herukkaa, pippuria ja vaniljaa. Maku on kypsän hedelmäinen. Hedelmäisyys taittaa melko vahvoja tanniineja mukavasti, niin että suutuntuma ei ole huokoisen kuiva vaan täyteläinen. Kouluttaja tiesi kertoa, että Caliornian Cabernet sauvignoneissa on usein tätä kypsää hedelmäisyyttä. 

Lämmin kasvukausi ja myöhäinen sadonkorjuu tuottavat yleensäkin pehmeitä, kypsiä tanniineja, jotka maistuvat minun suussani miellyttävämmiltä kuin karkeat ja karskit.

Eksoottinen kokemus oli maistaa enologista eli puhdasta tanniinia, jota myös joskus viiniin lisätään. Se oli kuin vanhan kirjan makuista vettä – oiva aines parfyymiin kenties – väriltään ehkä hailakan teen ja roseeviinin väliltä. Sen jälkeen, kun maistoi mitä vain viineistä, niin tanniinit tuntuivat tuplaantuvan.

Huokeaa hiukopalaa
Astoria-salissa maisteltiin viinien välillä vain vaaleaa leipää ja vettä, joten useamman lasillisen – kuppiinhan en sylje – teki mieli koukata naapuriin Fafa'siin, jonka Meze-salaattiin olen jo kerran ihastunut. 

Harmi, etten saanut ruoasta kuvaa. Näpit oli sen verran soosissa...
Tanniinien jälkeen teki mieli lihaisampaa annosta, joten otin pitan entrecôten kera. Se oli taivaallista. Hinta oli varsin maalliset 8,90 e. Parasta, mitä alle kympillä olen pitkään aikaan syönyt. Tuoreita vihanneksia,  entrecôte-viipaleita, tänään tehtyä hummusta, tomaattikastiketta ja pitaa. Huh!

Saa sieltä muutakin.
Parasta tässä on se, että tästä viikko vain paranee. Viikonloppuna maistelen viiniä jos toistakin Atlantin toisella puolella Key Westissä ja näen rakkaan ystävän piiiitkästä aikaa! 


Nähdään reilun viikon päästä!

Ensimmäinen kuva: Alko.fi.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

And now for something completely different

Elämääni astui noin kuukausi sitten hurmaava kapistus nimeltä Wonder Fold. Siis muoviläpyskä, jolla viikataan vaatteita.


Kuulostaako turhalta? Kuluttaja-lehden (1/2012) mukaan se, tai siis tarkalleen ottaen koko lailla identtinen Viikkari, on juuri sitä: "Eikö nyt muutamaa taitosta saa tehtyä ilman ylimääräisiä muovihärpäkkeitä?" 


Ilmeisesti ei. Näin se toimii.
Tältä se näyttää tyhjänä.

T-paita levitetään laudalle ja alareuna taitetaan. Sitten sivut taitellaan reunaläpysköiden avulla.

Lopuksi nousee alareuna.

Ta-daa!
Ja siistiä tulee.
Sopii aivan erityisesti miesten T-paidoille.


Muodonmuutos! Hätkähdyttävät ennen ja jälkeen -kuvat!
Tästä lähdettiin liikkeelle.

Tämä oli lopputulos.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Houkuttava liekki

Viime viikon seminaari jätti minut ristiriitaisiin fiiliksiin. Näin upeita case-esimerkkejä siitä, mitä viestintä parhaimmillaan on. Polte päästä samaan syttyi roihuksi. Sitten luin Pilkun paikasta anonyymin tunnustuksen Viestinnän ammattilainen – superihminen? 

Kirjoittaja paljasti tekstissään avoimesti viestintäalan epäterveen tahdin ja vaatimukset. Hänen kohdallaan se johti työuupumukseen.

Voimat lopussa.
Olenkohan hullu halutessani tälle alalle? Juuri viestintäalalla muutos on kiivainta eikä loppua kehitykselle ole näkyvissä. Eräs viestintäihminen kertoi, että vuonna -95 hänen työpaikallaan vain esimiehellä oli internetyhteys – muilla se olisi ollut tietoturvariski. 

Niin paljon on tapahtunut jo viidessä vuodessa. Silloin, kun tavattiin mieheni kanssa, sovittiin, että hän tekee kaveripyynnön Facebookissa. Se oli silloin cool. Lämmin kiitokseni Zuckerbergille tästä somesti alkaneesta romanssista. Nyt uusia digitaalisen viestinnän kanavia puskee ulos viikoittain. 

Mutta ehkä tahti on vain kiihtynyt kaikilla aloilla. Jos vaikka Y-sukupolvi osaisi tehdä jotakin toisin. Saapa nähdä, millä mielellä katselen tätä tekstiä parin vuoden päästä.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Viestintää ja donitseja

Tämä ja huominen päivä vierähtävät Talentumin viestintäseminaarissa


Ensimmäisen päivän suurimmat (jälleen melko yksinkertaiset) oivallukset liittyivät muutosviestintään. Sisäistin lopullisesti sen, että yrityksessä mitään muutosta ei tapahdu ilman ennakoivaa viestintää. Se stoppaa alkuunsa muutosvastarintaan.


Toinen oli ehkä se, että muutos on aina henkilöstölle tavalla tai toisella kriisin paikka, joten muutosviestintää voisikin hahmottaa kriisiviestinnän keinojen avulla: ennakoiminen, jatkuva toisto ja luotaaminen toimivat yllättävän monessa muutostilanteessa.


Ihan virkistävää, että vaihteeksi viestintään keskittyvässä tilaisuudessa käsiteltiin muutakin kuin sosiaalisen median viimeisimpiä virityksiä. Nehän on lopujen lopuksi aika helppo kiteyttää, kuten alla oleva kuva kertoo...

Mmm... Donuts...

lauantai 4. helmikuuta 2012

Paluu juurille

Maisema on hautautunut horrokseen, mutta onpa jotakin oraallakin. Ensimmäisessä postauksessani kerroin minua piinanneesta hiustenlähdöstä. Selvää yksittäistä syytä en ole siihen keksinyt vieläkään, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä.


Sliipatun ponnarini sekaan on alkanut ilmestyä tällaisia hupsuja tupsuja:




En oikein edes osaa kertoa, kuinka iloinen olen näistä liikuttavista haivenista. Pari mahdollista syytä hiusten come backiin olen keksinyt. Mikä näistä oli ratkaiseva, jää arvoitukseksi.


Ravintolisät
Sain äidiltä nimpparilahjaksi (9.12.) Priorinia, ja aloin syödä sitä sen runsaamman annostelun mukaan eli 2 kapselia aamulla ja yhden illalla.


Naisten hiustenlähtöä käsittelevissä nettiteksteissä tuntuivat toistuvan rauta ja B-vitamiinit, joten päätin noin kuukausi sitten lisätä cocktailiin myös nestemäisen rautavalmisteen ja B-vitamiiniporeen.


Ajatus kahden jälkimmäisen taustalla on, että jos keho saa jotakin ravintoainetta liian vähän, se käyttää vähät rippeet siellä, missä niitä todella tarvitaan. Hiukset eivät ole elimistön prioriteettilistalla ensimmäisenä, joten ne saavat tällaisessa tilanteessa jäädä ilman - ja lähteä.


Vaikka monet kammoksuvat raudan makua ja sen vaikutusta ruoansulatukseen, en ole huomannut mitään tällaista. Ehkä nestemäisyys auttaa sulattelussa juuri sopivasti? Ja se maku... Käyttämäni valmisteen pitäisi maistua hedelmäiseltä, mikä on lievää liioittelua. Minusta se maistuu enemmän juuresmehulta - siis ihan hyvältä!


(Viikko sitten tosin flunssaani määrättiin sen verran vahvat mömmöt, että olen nyt siitä asti pitänyt muista paitsi B-vitamiinista taukoa. Aina joskus kuulee tarinoita, joissa rohdosvalmisteet ovat sotkeneet lääkeaineen vaikutusta.) 




Lyhyemmät työpäivät ja liikunta
Uuden vuoden jälkeen olen pyrkinyt tekemään enintään yhden pidemmän työpäivän viikossa. Muuten olen pitäytynyt suht normaalissa, noin kahdeksan tunnin työpäivässä. Tämä on siinäkin mielessä fiksua, että palkanmaksuni perusteena on kokonaistyöaika eli ylityökorvauksia ei tunneta...


Yhtenä tällaisena pidempänä iltana istuin vielä seitsemän tuntia lounaan jälkeen koneen ääressä. Ajatukset olivat kiertäneet kehää jo jonkin aikaa ja nälkä kurni. Siinä kunnossa käytin puoli tuntia pikkuasiaan. Illan kirkkain ajatus: Teen tämän huomenna huomattavasti nopeammin, virkeämpänä ja innostuneempana. Siispä kotiin!


Ennen tätä halvatun flunssaa olin saanut vihdoin käyntiin myös kivan pikku liikuntarytmin, mikä sekin virkisti selvästi.


Ahdistuksen purkaminen
Syksyllä työasiat ahdistivat ihan oikeasti. Pari kertaa sydän alkoi hakata todella lujaa mitättömän asian tähden. Oli pakko hengitellä hetki ja lepuuttaa päätä alaspäin. Pienikin tehtävä voi joskus osua sellaiseen hetkeen, että voimattomuus valtaa. 


En oikein tiennyt itsekään, mikä minua töissä painoi. Epämääräiset tuntemukset alkoivat muutaman vuodatuksen jälkeen saada vähitellen hahmoa. Pyysin myös kehityskeskustelua työpaikalla. Ja kas: menin useamman viikon ilolla töihin. Seuraavaksi alkoivat vain hiukset pudota. Myöhemmin olen saanut kuulla senkin, että hiukset reagoivat ongelmiin usein viiveellä.


Jännä piirre tässä hiustenlähtöasiassa on se, että kun uskaltauduin ottamaan asian puheeksi naisten kesken, melkein jokainen joko tunsi hiustenlähdöstä kärsivän 25-30-vuotiaan naisen (lisäkseni siis) tai oli kärsinyt siitä itse! Aika uskomaton prosentti, ja aika vähän tästä puhutaan. Siksi olenkin päättänyt kirjoittaa aiheesta pienen lehtijutun.


Tuo viimeinen on nyt taas paluuta blogini perustamistavoitteeseen: päätin tehdä tavoitteistani julkisia, jotta niistä tulisi joskus todellisuutta. 


Joten seuraavaksi tätä unelmaa kohti...